Itse olen kuunnellut - ja fanittanutkin bändiä parisen vuotta. Ensimmäisen kerran taisin kuulla sitä MySpacessa (Nemesis!) ja se oli rakkautta ensikuulemalta. Bändin musiikissa itseä viehättää se sopiva balanssi melodisuuden ja raskauden välillä, ja ovathan bändin tyypit kaikki hyviä muusikoita ja ilmeisen fiksuja ihmisinäkin.
Arch Enemy
#1
Guest_Amaranth82_*
Posted 29 September 2008 - 06:32 PM
Itse olen kuunnellut - ja fanittanutkin bändiä parisen vuotta. Ensimmäisen kerran taisin kuulla sitä MySpacessa (Nemesis!) ja se oli rakkautta ensikuulemalta. Bändin musiikissa itseä viehättää se sopiva balanssi melodisuuden ja raskauden välillä, ja ovathan bändin tyypit kaikki hyviä muusikoita ja ilmeisen fiksuja ihmisinäkin.
#2
Posted 29 September 2008 - 09:15 PM
Live-dvd:n ankaran kulutuksen lisäksi olen nähnyt bändin kerran Tuskassa ja kerran Tavastialla, ja varsinkin Tavastian keikka oli mahtava kokemus, kun näki ensi kertaa sisätiloissa Angelan olemuksen lavalla.
Tulevan best-off levyn (jolla siis kolmen ensimmäisen levyn biisejä uudelleen soitettuna Angelan laulamana) ostan luultavasti, ja seuraavan uusia kappaleita sisältävän levyn tottakai.
#3
Guest_Amaranth82_*
Posted 01 October 2008 - 10:50 PM
Kolme ensimmäistäkin albumia toki omistan, mutta ne ovat jääneet todella vähälle kuuntelulle jo ihan Liivankin takia, jonka mölähtelyä ei kyllä mielellään kuuntele. Hyviä biisejähän niillä kolmella ekallakin on, ja etenkin Black Earth ja Burning Bridges ovat itse asiassa ihan hyviäkin albumeja. Onneksi tosiaan saadaan toivottavasti jo pian se ns. best of -kokoelma, jossa Angela on äänessä, ja biisitkin ovat kuulemma osittain uusissa kuoseissa. Sitä odotellessa!
Minäkin olen nähnyt bändin kahdesti livenä: ensimmäisen kerran joulukuussa Tampereella osana Black Crusadea ja toisen kerran sitten tuolla Tavastialla huhtikuussa. Viimeksi mainittu on kyllä yksi parhaita keikkoja, mitä olen päässyt koskaan todistamaan! AE ei ole turhaan loistavan livebändin maineessa!
#4
Guest_Savior_*
Posted 03 October 2008 - 08:38 AM
#5
Guest_Amaranth82_*
Posted 23 October 2008 - 06:29 PM
Ennakkotilattuna on jo sekä DVD + 2 CD -versio että 2 LP.
#6
Posted 23 October 2008 - 10:08 PM
#7
Guest_Amaranth82_*
Posted 24 October 2008 - 10:26 AM
#8
Posted 21 November 2008 - 03:13 PM
Edited by tutka, 21 November 2008 - 03:21 PM.
There's a mugged leprechaun at the end of every rainbow
#9
Posted 26 November 2008 - 02:11 PM
Itse keikasta: Kappalevalikoima on erinomainen, muutama harvinaisempi biisi mukana, ja ne tutummat kappaleet ovat sitten sitä minulle parasta bändiä antia kautta linjan. Kuvanlaatu on hyvä, mutta ääni on kyllä suoraan sanoen heikompi kuin edellisellä dvd:llä, rummut kuulostavat kumman ponnettomilta, ja (kuvittelenko vain?)Angelan laulu on liian hiljaisella, lisäksi (johtuen tosin rouvan aksentistakin) oli oikeasti hankala saada välispiikeistä selvää. Äänenlaatu siis laski katselunautintoa "jonkin verran" , mutta kyllä tuon keikan jaksaa varmasti silti katsella jatkossakin.
Ei tämä paketti siis missään nimessä ollut pettymys, mutta yllätyin kyllä tuosta tuhnuisesta miksauksesta, kun tosiaan ottaa huomioon millaista jälkeä hra Sneap on edelliselle dvd:lle ja AE:n studiolevyille vääntänyt.
Keikan settilista näyttää tältä:
1. Intro / Blood On Your Hands
2. Ravenous
3. Taking Back My Soul
4. Dead Eyes See No Future
5. Dark Insanity
6. The Day You Died
7. Christopher Solo
8. Silverwing
9. Night Falls Fast
10. Daniel Solo
11. Burning Angel
12. Michael Amott Solo (incl. ‘Intermezzo Liberté’)
13. Dead Bury Their Dead
14. Vultures
15. Enemy Within
16. Snowbound
17. Shadows And Dust
18. Nemesis
19. We Will Rise
20. Fields Of Desolation- Outro (FoD-biisistä siis pieni pätkä)
Edited by Dillinger, 26 November 2008 - 02:16 PM.
#10
Guest_Amaranth82_*
Posted 26 November 2008 - 06:04 PM
Ei tämä nyt ehkä ihan paska tuotos ole, vaikka tällä hetkellä aika pitkälti tuntuukin siltä. Onhan tuo settilista aika timanttinen, eikä edellisen dvd:n settilistan kanssa taida tulla pahempia päällekkäisyyksiä lukuun ottamatta pakollisia klassikkoja (Nemesis, Dead Eyes See No Future, Ravenous ym. ym.).
#11
Posted 26 November 2008 - 11:41 PM
Mutta kuten Amaranth82 jo sanoi, minullakin täyttä timanttia pursuavat biisivalinnat helpottavat paljon. Ehkä dvd olisi kuitenkin kannattanut kuvata vasta seuraavan (tai jopa kahden seuraavan) levyn jälkeen.
Niin, kerrataan nyt vielä että ei tämä tosiaan mikään roskakoriin lentävä itkupettymys-levy ole, mutta hieman "outo" maku kyllä jäi suuhun.
#12
Guest_Amaranth82_*
Posted 27 November 2008 - 12:43 AM
St. Angerista... Metallican albumi vissiin.
Minulle AE:n levyistä parasta soundia edustaa varmaankin Anthems of Rebellion, vaikka itse asiassa bändin levyistä ei ikävä kyllä löydy soundillisesti sitä täysosumaa. Doomsday Machinella häiritsee todella pahasti juuri se, että Angelan laulu kuuluu kuin jostain maan alta.
Minulle livejulkaisu kelpaa oikein hyvin vaikka sitten näin pian edellisen jälkeen.
Livestä tulikin mieleen, että kaverin kanssa olemme ajatelleet käydä katsastamassa bändin helmikuussa Lahden Frostbite Metalfesteilla. Liput pitäisi vain vielä hankkia.
E: Olkkarin kaiuttimista kuulostaa jo vähän paremmalta. Juuri lähti Silverwing soimaan ja täytyypä sanoa, että ihan loistava juttu, että se mm. kuului settiin. Angela kun saa ihan eri otteen biisiin kuin biisiin kuin Liiva.
Edited by Amaranth82, 27 November 2008 - 01:14 AM.
#13
Posted 28 November 2008 - 11:42 PM
There's a mugged leprechaun at the end of every rainbow
#14
Guest_Amaranth82_*
Posted 29 November 2008 - 01:23 AM
Settilistaan kun olisi Dead Insiden, Bury Me an Angelin ja Revolution Beginsin saanut vielä niin se olisi lähellä täydellisyyttä, nyt se on "vain" loistava. Ensi kertaa kuuntelussa, ja eiköhän tästäkin paketista viikonlopun jälkeen ole jonkinlainen kuva.
Meikäläinen jäi myös kaipailemaan Dead Insideä... ja sen lisäksi Diva Satanicaa.
My Apocalypseä ja I Am Leged / Out For Bloodia... Mutta toisaalta, noiden kanssa settilista olisi ollut jo niin täydellinen, että olisi mennyt pilalle.
Kovassa kulutuksessa "nousevan auringon tyrannit" on ollut täällä ainakin nämä pari viime päivää, ja ensipettymyksestä se on kyllä parantunut roimasti. Luulenpa, että levyt tulevat pyörimään soittimessa vielä pitkään tästä eteenpäinkin. Soundeihinkin alkaa jo tottua...
Frostbiteen liput hommattu perjantaille 6.2. Kahdeksi päiväksi ei jaksa vaivautua. Pääasia kun Arkkivihulaiset näkeepi ja siinä sivussa jokusen muunkin bändin.
#15
Posted 29 November 2008 - 03:38 AM
#16
Posted 29 November 2008 - 09:25 AM
#17
Posted 29 November 2008 - 11:09 AM
#18
Posted 02 December 2008 - 09:18 PM
Ja perään sairaat sahausriffit!!!!!
#19
Posted 02 December 2008 - 09:56 PM
#20
Guest_Modnar_*
Posted 03 December 2008 - 05:41 AM
#21
Guest_Amaranth82_*
Posted 03 December 2008 - 09:56 AM
Oon bändin livenäkin nähnyt Black crusade kiertueella Jäähallissa. En kyllä mennyt sinne AEta kattomaan ja sanoisin, että melkosen hirveetä musiikkia. Se muija ei enää kauan laula!
"Se muija" on murissut yli puolet elämästään ja on joutunut opettelemaan oikean tavan tehdä sitä menetettyään äänensä piakkoin AE:hen liittymisensä jälkeen. Angela on jossain sanonut, että on omistautunut 200 prosenttisesti bändille... hän pitää itsensä kunnossa, jolloin äänikin pysyy kunnossa. Hän myös kehittää lauluaan koko ajan ja on kyllä nykyisellään monipuolisempi laulaja kuin moni mieskollegansa.
#22
Guest_Amaranth82_*
Posted 25 December 2008 - 02:20 AM
Mielestäni tämä on aika onnistunut cover - mitäs olette mieltä? Biisi löytyy ainakin Century media - covering 20 years of Extremes -levyltä. Ainakin bändi on saanut biisiin hyvin välitettyä oman tunnistettavan soundinsa - ja Angelan suoritus biisissä ansaitsee kyllä erikoismaininnan.
Mainittakoon vielä, että samaiselta levyltä löytyy Mercenaryn coverointi Burning Angelista, jota en nyt tähän hätään ainakaan löytänyt Youtubesta, ja Dream Evilin cover Let The Killing Beginnistä.
#24
Guest_Amaranth82_*
Posted 07 February 2009 - 01:45 PM
Eilen tuli oltua siis Lahdessa Frostbitessa todistamassa Arkkivihulaisia. Keikka oli kyllä taas melkoinen kokemus - jotenkin normi Arch Enemy-keikkoja intensiivisempi, mutta oltiinkin festarioloissa, joten soolot oli esimerkiksi jätetty pois, eikä spiikkejäkään ollut niin paljon kuin bändin omalla keikalla. Meno oli siis melkoisen tiukkaa ja yleisö, ainakin siinä edessä, missä itse olin, oli hyvin mukana.
Settilista oli kieltämättä mielenkiintoinen! Pari yllätystäkin oli joukossa:
Intro / Blood On Your Hands
Ravenous
Taking Back My Soul
The Day You Died
Dead Eyes See No Future
My Apocalypse
Silent Wars
Revolution Begins
Dead Bury Their Dead
Last Enemy
I Will Live Again
We Will Rise
Nemesis
Fields of Desolation / Outro
Nuo biisit soitettiin, mutta keskivälin biisien keskinäisen järjestyksen suhteen en ole ihan satavarma - viisi ensimmäistä ja viisi viimeistä olivat kuitenkin tuossa järjestyksessä.
Ei siis yhtään vanhempaa (Liiva-aikakaudelta) biisiä joukossa, kun taas uudelta levyltä soitettiin peräti viisi biisiä. Wages of Siniltakin setissä oli siis vain nuo kaksi biisiä - Ravenous ja Dead Bury Their Dead, kun siltä soitetaan yleensä enemmän biisejä kuin edes uusimmalta levyltä. Silent Wars oli melkoinen yllätys, kun sitä ei ole pahemmin soitettu kai nyt ainakaan tällä kiertueella, ja Last Enemy oli myös todella iloinen yllätys - onhan se yksi parhaista Rise of the Tyrant -levyn biiseistä.
All in all, tämä fanityttö on taas erittäin tyytyväinen, eikä löydä ylisanoja kuvaamaan Arch Enemyn mahtavuutta.
#25
Posted 07 February 2009 - 03:06 PM










